Matka Tsekkiin ja Prahaan on alkanut.
Päivä 1 - matkaan
Se päivä koitti jälleen. Ylös 5, bussille 6, kentällä 7, lento hiukan myöhässä, matkaan 10, laskeutuminen 12. Taksi odottikin ja vei hotellille, josta huoneen saikin pari tuntia etuajassa, jo klo 13. Siis palataanpa ajassa lähtöön. Kentällä oli yllättävän rauhallista, eikä tuolla loungessakaan ruuhkaa ollut. Eilisestä lakosta johtuen, ei tämän päivän lennollakaan pitäisi olla kuin tee/kahvi ja keksi tarjoilu, valitun aterian sijaan. Siispä tankataan vähän enemmän, vaikka ei tuo lento kestä kuin pari tuntia. Yllätykseksi tuon kahvin ja keksin lisäksi oli täytetty sämpylä ja mustikkamehua. Matkan hotellille piti kestää puolisen tuntia, mutta lähemmäs tuntia mentiin. Matka oli maksettu etukäteen, niin ei huolta. Muuten kyllä olisi ihmetellyt, missäs meitä oikein ajelutetaan. Hotelli on mukava, viehättävä ja intiimi, rakennettu vuonna1890. Rasvaa pintaan ja pienelle tutustumiskävelylle. Ensin läheiseen Lidliin, siitä sitten Vltava-joen rannalle ruokafestareille, josta vähän huikopalaa. Sitten jaksoikin tallustaa tuon 4 tunnin tutkimusmatkan loppuun. Onhan tässä päivällä ollut pituutta, mutta ensin huomisen suunnittelua, ennen kuin Nukkumatti saapuu.